Omistussuhdetta voi ilmaista hyvin pelkistetysti kertomalla, kenen esineestä on kyse: minun autoni, hänen tietokoneensa, meidän asuntomme. Suomen kirjakielessä omistusta ilmaisemaan tarvitaan
- omistuspronomini (minun)
- asioita tai esineitä nimittävä sana eli substantiivi (auto)
- omistusliite (-ni).
Joskus omistusta korostetaan käyttämällä sanaa oma. Sana, jota oma korostaa, saa yleensä omistusliitteen eli possessiivisuffiksin seuraavasti:
Maijan pitää huomioida myös [hänen] oman yrityksensä asioiden hoitaminen.
Minä vastaan sitoumuksista [minun] omalla varallisuudellani.
Voit valita sen yritysmuodon, mikä sopii parhaiten [sinun] omaan tilanteeseesi.
Yllä annetuissa esimerkeissä hakasulkeissa annettu pronomini jää oma-sanan edestä tavallisesti pois, mutta omistussuhdetta täsmentävä liite tarvitaan substantiivin loppuun.
Aina omistusliitettä ei tarvita, vaan oma-sana voi esiintyä omistusliitteettömän substantiivin kanssa silloin, kun tekijä on ”kuka tahansa”. Seuraavissa lauseissa on tällainen yleistävä ilmaus, eikä substantiiviin tule omistusliitettä:
Yksinyrittäjän toiminnan riskinä on yrittäjän oma sairastuminen.
Portfolion avulla voi esitellä omia taitoja ja persoonallista tyyliä.
Omat palkkiot kannattaa neuvotella kohtuullisiksi.
Oma sanaan liittyvän substantiivin omistusliitteen tarpeellisuuden voi siis ratkaista kokeilemalla, onko omistaja kuka tahansa vai joku tietty.