Kielikuvat ovat vertauskuvauksellisia ilmauksia. Parhaimmillaan niillä voi kuvata jotakin asiaa vivahteikkaasti ja antaa lukijalle elävän mielikuvan tapahtuneesta. Toisaalta kielikuvat kuluvat nopeasti, ja niiden liiallinen käyttö voi ärsyttää. Niitä ei kannata käyttää esimerkiksi teksteissä, joissa annetaan ohjeita lukijalle, mutta esimerkiksi kaunokirjallisessa tekstissä tuoreet ja omaperäiset kielikuvat elävöittävät kerrontaa.
Urheilussa metaforia käytetään paljon, ja niiden käyttö voi jakaa mielipiteitä. Itse en ole penkkiurheilija, joten kielikorvani ei ehkä ole tarpeeksi siedättynyt urheilutoimittajien käyttämille kielikuville. Metaforien runsas käyttö lähinnä huvittaa ja toisaalta tekee viestistä välillä epäselvän.
”Maajoukkueikkunan ensimetrit olivat kankeat ja vähäkoriset, kun molemmat joukkueet etsivät vielä pelirytmiään.”
”Joukkueen sytyttäjät löytyivät taas penkiltä; A.A. pisti laulamaan kaaren takaa ja B.B. liimasi ensin C:n heiton levyyn ja naulasi kolmosen toisessa päässä.”
Innokas penkkiurheilija ehkä ymmärtää viestin kielikuvien takana, mutta jos laji on vieras, joutuu miettimään, mitä näillä kielikuvilla tarkoitetaan. Toisaalta joskus oikein naseva kielikuva aukeaa myös lukijalle, joka ei ole perehtynyt lajiin. 21.2.2022 Iltalehden lööpissä oli kuva Suomen jääkiekkojoukkueesta ja otsikkona KARHUNKAATAJAT. Lehtikin oli nimetty Kultalehdeksi. Tämä kielikuva varmasti aukesi suurimmalle osalle suomalaisista, vaikkei jääkiekkoa seuraisikaan. Suomen miesten jääkiekkomaajoukkue voitti siis olympiakultaa, ja finaalissa vastassa sillä oli Venäjän joukkue.