Omistusliite kuuluu huoliteltuun yleiskieleen mutta sen jääminen matkasta on aika tavallista puhekielessä. Tosin puhekielessä lyhenevät sanat muutenkin eli ”minun autoni” muuttuu muotoon ”mun auto”. Puhekielen lisäksi omistusliitteet voivat pudota pois myös mainosten kielestä, joissa usein sekoitetaan yleiskieltä ja puhekieltä tyyliin ”minun auto” tai ”Minun Sonera”.
Kotimaisten kielten keskus kyseli vastikään ihmisten käsityksiä kieleen liittyvistä suosituksista, ja aiheeseen liittyvässä Ylen jutussa tuotiin esiin mahdollisia kielen normien muutoksia. Tällä hetkellä huoliteltuun yleiskieleen kuuluvat omistusliitteet, mutta omistusliitteettömien muotojen runsas käyttö viittaisi siihen, että jossain vaiheessa ne hyväksytään omistusliitteellisten muotojen rinnalle.
Suomen erilaiset päätteet voivat tuntua kielenoppijasta vaikeilta, ja siksi suomea vieraana kielenä opiskelevien kieltä helpotetaan usein jättämällä omistusliitteet ainakin alkuvaiheessa pois. He oppivat siis ensin kirjoittamaan ”minun auto”, eivät ”minun autoni”. Osalla kielitaito jää tähän, eikä omistusliite tule koskaan käyttöön. Pitäisikö tulla? Vai onko asialla ylipäätään väliä?
Kieli muuttuu, ja usein muutos kulkee kohti yksinkertaisempaa ja lyhyempää muotoa – helpottuuhan siinä kielenkäyttäjienkin elämä. Suomen sukukielessä virossa ei muuten omistusliitteitä ole, vaan ”minun äitini” on viroksi ”minu ema”. Suomessa omistusliitteiden puuttuminen huolitellussa yleiskielessä herättää kyllä edelleen huomiota.
Rennommalla kielenkäytöllä – puhekielellä ja mainosten kielellä – on oma paikkansa yleiskielen normeja rikkovina kielen muotoina, vaikka ne kielipoliiseissa ärtymystä nostattavatkin. Rennon kielenkäytön tavat hiipivät kuitenkin pikku hiljaa yleiskieleen ja alkavat muuttaa sitä. Seuraavat, hieman muokatut esimerkit on poimittu pari vuotta sitten julkaistusta tietokirjasta:
Siitä oli seurannut heidän suhteessa hyvä aika.
Silloin hermostuu paikkakunnan ihmiset ja määräävät hänet pois.
Ensimmäisessä esimerkkilauseessa on kyse omistusliitteen puuttumisesta, sillä huolitellussa yleiskielessä kirjoitetaan ”heidän suhteessaan”. Toisessa esimerkissä on kyse yksikkö- ja monikkomuotojen sekoittamisesta, mikä on sekin melko tavallista nykyään. Kun tekijöitä on monta, pitäisi verbinkin olla monikossa eli sanoja taivutetaan yhdenmukaisesti. Edellä annetut esimerkit saavat kirjaihmisen oikeastaan vain surulliseksi – jos kirjan kieli on muutoin huoliteltua, ei tällaisia virkkeitä pitäisi olla tekstin joukossa.