Äänikirja tarjoaa mahdollisuuden kuunnella kirjaa lenkillä tai kotitöitä tehdessä tai vaikka silloin, kun käsissä ei riitä voimaa pidellä fyysistä kirjaa. Monet kirjat julkaistaan nykyään sekä perinteisinä kirjoina että äänikirjoina, mutta formaateissa on eroa – äänikirjassa on jotain enemmän ja jotain vähemmän kuin perinteisessä kirjassa.
Äänikirjan lukija tuo kirjaan oman kerroksensa, ja hyvä lukija elävöittää tarinaa, kun taas perinteisessä kirjassa elävöittäminen jää kirjaan tarttuneen lukijan mielikuvituksen varaan. Taitava äänikirjan lukija pystyy eläytymään tekstiin ja välittämään tunteita. Äänikirjassa lukijoita voi olla useita: naisääni voi lukea naiskertojan ja miesääni mieskertojan tekstit.
Äänikirjassa voi äänten avulla korostaa asioita, joita kirjassa on korostettu taitollisin keinoin. Jos kirjassa on esimerkiksi tietolaatikoita, voi äänikirjassa niiden lukijana toimia eri henkilö kuin varsinaisen tekstin lukijana, tai niihin voi liittyä jokin tietty äänimerkki, joka kertoo kuuntelijalle, että kyse on erikoistekstistä. Äänikirjaan voidaan myös lisätä osioita, joita perinteisessä kirjassa ei ole, kuten vaikkapa kirjailijan haastattelu kirjan loppuun.
Julkaisumuotona äänikirja avaa meille siis uusia mahdollisuuksia; niin kirjailijoina, kustantajina kuin lukijoinakin. Toisaalta perinteisessä kirjassa on puolia, joita ei voi sellaisenaan tai edes lainkaan siirtää äänikirjaan.
Joskus kirjailijat käyttävät tekstissään tehokeinoja, joita on vaikea tai mahdoton siirtää yhtä tehokkaina kirjan ääniversioon. Jos kirjassa on lukuja, joissa on vaikkapa vain yksi virke, pysäyttää lähes tyhjä sivu perinteisessä kirjassa paremmin kuin äänikirjasta kuultu yksi virke. Todennäköisesti kuuntelija napauttaa äänikirjaa hieman taaksepäin ennen kuin uskoo, ettei kyse ole virheestä vaan tarkoituksella erittäin lyhyestä luvusta. Kirjaa kädessään pitelevä lukija puolestaan näkee heti, että yhden virkkeen luku on tehty tarkoituksella.
Muita tehokeinoja ovat esimerkiksi nimien kirjoittaminen pienillä alkukirjaimilla tai pilkkujen puuttuminen tekstistä kokonaan. Tällainen selvä poikkeaminen kielenhuollon säännöistä kiusaa lukijaa ja saa hänet pysähtymään tekstin äärelle. Äänikirjaan tällaisia hienovaraisia mutta tehokkaita vaikutuskeinoja ei kuitenkaan saa siirrettyä.
Perinteiseen kirjaan kuuluu erottamattomana osana typografia: erilaiset kirjasimet, tekstin asettelu ja tekstin sijoittelu paperilla. Typografialla leikittely on tuttua erityisesti runoudesta mutta leikittelyä näkee myös kauno- ja tietokirjallisuudessa. Typografia on ennen kaikkea silmäniloa, ei korvin kuultavaa.
On kirjoja, joiden painettu versio ja ääniversio ovat lähes samanlaisia tai joissa äänikirjaan tulee lisäsyvyyttä ääninäyttelijöiden ansiosta. On kuitenkin myös kirjoja, joiden ulottuvuuksia äänikirjan on mahdotonta saavuttaa.
Hyvää pohdiskelua. Ja juuri tuo on totta, että äänikirjojen lukijalla on suuri merkitys. Hyvän lukijan lukijana ”huonokin” kirja voi muuttua hyväksi. Kun taas voi olla, että minä äänikirjoja suurkuluttaja ja ole saattanut hylätä hyvänkin kirjan vain, koska lukija ärsyttää.
Se todella harmittaa, että typografia yms. jää huomiotta äänikirjoja kanssa.
Mutta toden totta äänikirjat ovat 🌟 huikea🌟 keksintö. Kymmenisen vuotta aivoinfarktin jälkeen surun sitä, että jäin kirjallisuuden ulkopuolelle. Aivojeni nykykapsasteetti on sellainen, että kirjoitettuun tekstiin keskittyminen on hyvin hankalaa, mutta kuuntelemaan pystyn tuntitolkulla.
Minustakin on tullut äänikirjojen suurkuluttaja. Kun töissä joutuu käyttämään silmiään ja ne väsyvät ja kuivuvat, niin äänikirjoja kuunnellessa silmät saavat levätä!