Kirjoittamisen ilo : eli miksi yhä rakastan sanoja
Hannu Mäkelä, Kirjapaja 2022
Kenelle: Kirjailijuudesta haaveilevalle tai sen kanssa kipuilevalle
Tärkeä kiteytys (käsikirjoituksen hylkäämisestä tai hyväksymisestä): ”Se on lopulta lähes aina yhden ihmisen mielipiteestä kiinni.”
Kirjoittamisen ilo ei ole aiempien kirjavinkkien tapaan varsinainen kirjoitusopas vaan oikeammin kurkistus kulissien taakse eli siihen, millaiset voimat ohjaavat kirjoittajan polkua ja mitä tapahtuu kustantamoiden seinien sisällä.
Mäkelä itse toimi ennen vapaaksi kirjailijaksi ryhtymistä vuosien ajan kustannustoimittajana. Kustantamoiden perusongelma ei mitä ilmeisimmin ole muuttunut vuosikymmeniin, sillä Mäkelä kirjoittaa: ”Ensimmäinen asia, jonka Haavikko määräsi minut tekemään, oli Otavaan lähetettyjen käsikirjoitusten palauttaminen. Hän oli kyllästynyt siihen, että joka päivä joku kysyi häneltä puhelimessa niiden kohtaloa.” Kirjailijaksi mieliviä oli 1960-luvulla valtava joukko, ja vain pieni osa läpäisi kustantajien seulan. Tässä mikään ei ole muuttunut.
Vaikka kustannusalan perusasiat ovat pysyneet samoina, moni yksityiskohta on muuttunut. Kirjassa kuvataan yhtäältä aikaa, jolloin käsikirjoitukset lähetettiin kustantamoihin paperinivaskoina tai tuotiin paikalle henkilökohtaisesti. Toisaalta kirjassa sivutaan Instagram-ajan ilmiöitä ja esimerkiksi sitä, millaiseen kirjailijuuteen tekijöitä nykyään ohjataan.
Kirja seurailee Mäkelän omaa kirjailijamatkaa, ja kirjailijuudesta haaveileva voi poimia siitä itselleen matkaeväitä: Kirjoita siitä mistä tiedät. Älä kirjoita muille vaan kirjoita itsellesi. Lue, niin opit kirjoittamaan.
Samaan aikaan kirjassa tulee kerta toisensa jälkeen esiin se, että kirjailijan polkua ohjaa sattumanvaraisuus. Yksi kohtaaminen voi käynnistää tapahtumasarjan tai muodostua lähtökohdaksi käsikirjoitukselle, joka olisi ilman tapaamista jäänyt syntymättä. Kirjailijan oma elämä vaikuttaa väkisinkin luovaan työhön: välillä on motivaatio hukassa, toisinaan pulaa on ajasta ja jopa elämänhalusta.
Kirjailijamatkaa seuratessa käy selväksi myös se, miten suuri vaikutus muilla ihmisillä on kirjoittajaan. Isä, joka ei usko poikaansa, toimii kannustimena kirjoittaa. Kustantaja, joka hylkää käsikirjoituksen, ikään kuin kehottaa muuttamaan suuntaan. Kriitikko, joka lyttää teoksen, pudottaa kirjailijan maanpinnalle tai painaa maanrakoon. Ja kuten Mäkelä sai kustannustoimittajana huomata, kustantamoon lähetetyn käsikirjoituksen kohtalo jää yleensä yhden ihmisen mielipiteen varaan.
Kirjan lohdullisin sanoma onkin lienee se, että sama käsikirjoitus voi herättää yhdessä lukijassa inhoa ja toisessa ihastusta. Yksi ja sama tuotos voi tulla yhtäällä hylätyksi ja toisaalla hyväksytyksi.
Kirjan lopussa Mäkelä pohtii, voiko kirjoittamista opettaa, kertoo omista esikuvistaan ja painottaa vielä lukemisen tärkeyttä. Hän vertaa lukemista katsomiseen: kun katsot vierestä, miten jokin asia tehdään, opit tekemään itse. Kirjoittamisen taitoa voi harjoittaa, ja kirjan loppuun on koottu sitä varten joitakin harjoituksia.
Kirjailijan matkassa huomaa, että kirjoittaminen on monia asioita. Myös kirjan nimen lupaamaa iloa.