Jokaisella kirjoittajalla on oma tyylinsä. Vaikka tyyli olisi hyvin tunnistettava, sitä voi olla vaikeaa hajottaa osiin ja eritellä, mistä asioista se muodostuu. Tyyliin vaikuttavat ainakin opitut ja omaksutut oikeinkirjoitussäännöt ja kirjoittajan omat maneerit, kuten suosikki- ja inhokki-ilmaisut.
Tyyli voi myös vaihdella sen mukaan, mihin tarkoitukseen teksti on kirjoitettu – sama henkilö voi nimittäin kirjoittaa eri tavalla tieteelliseen julkaisuun ja blogiin. Silloin, kun tekstin keskiössä on asia, on tyyli yleensä neutraali. Muutoinhan kielelliset kikkailut voisivat viedä huomion itse asialta.
Oikeinkirjoitussäännöt ja käsitys hyvästä yleiskielestä vaikuttavat tyyliin. Esimerkiksi lauseenvastikkeita on vanhastaan pidetty hyvinä kiteytyksinä, kun taas nykyään korostetaan selkeää yleiskieltä, johon monitulkintaiset lauseenvastikkeet eivät runsaasti viljeltyinä sovi. Nuorikin kirjoittaja on voinut oppia koulunpenkillä – lauseenvastikkeiden nimeen vannovalta äidinkielenopettajalta – kirjoitustyylin, jossa mieluummin tiivistää kuin käyttää sivulauseita. Toisaalta taas joku toinen on voinut omaksua tyylin, jossa pyrkii selkeyteen, ja käyttää siksi hyvin vähän lauseenvastikkeita.
Kirjoittaja voi itse tunnistaa maneerejaan ja pyrkiä niistä halutessaan eroon. Joku viljelee mutta-alkuisia virkkeitä, toinen retorisia kysymyksiä, kolmas lauseenvastikkeita, neljäs taas välttää lauseenvastikkeita liiaksikin. Toistuvat rakenteet tai sanavalinnat kiinnittävät liian tiheään käytettyinä lukijan huomion ja saattavat alkaa jopa ärsyttää. Vähemmän on enemmän myös tehokeinoissa!
Tyylinäytteitä:
Muistaen samalla 70-luvun poliittisen kuohunnan, joka johti umpikujaan ja yritysmaailman luottamuksen menetykseen, on tarkasteltava organisaation koko kehityskaarta.
Mutta nyt takaisin 1900-luvun alkuvuosiin: kuinka politiikka muuttui toiminnaksi, hankkeiksi, seminaareiksi? Millä tavalla muutokset tosiasiassa tapahtuivat?
Teoksesta huokuu psykologista intensiivisyyttä, ja katsojalle syntyy vaikutelma makaaberista symbolisesta mielenilmauksesta.
Suuntaukseen merkittävästi vaikuttanut taiteilija – sukupuoleen katsomatta – oli Tarmo Taiteilija, jolle oli ominaista kirkkaiden värien käyttö loisteliaita aiheita unohtamatta.
Edellä annetuissa esimerkeissä on poimintoja erilaisista tyylikeinoista. Ensimmäisessä esimerkissä on käytetty lauseenvastiketta, toisessa mutta-sanalla alkavaa lausetta ja retorisia kysymyksiä. Kolmannessa esimerkissä on runsaasti vierassanoja, vaikka kotoperäisiäkin vastineita olisi olemassa, ja neljännessä esimerkissä on ajatusviivoin merkitty irrallinen lisäys. Säästeliäästi käytettynä nämä keinot voivat elävöittää tekstiä.
Kielen oikeellisuutta tarkistava toimittaja tai kielenhuoltaja on tehtävässään paljon vartijana: yhtäältä hän pyrkii korjaamaan tekstiä ja tekemään siitä huoliteltua, toisaalta hänen pitäisi pyrkiä säilyttämään kirjoittajan tyyli. Edes oikeakielisyyteen liittyvät ratkaisut eivät aina ole suoraviivaisia – kyse voi olla vain valinnoista ja linjavedoista – mutta varsinkin tyyliasiat ovat usein puhtaasti makuasioita (ks. Palautetta makuasioista). Jos kyse on makuasiasta, kirjoittajan tyylin tulisi painaa vaakakupissa tarkistajan tyyliä enemmän.