Yhteisöllisen kirjoittamisen opas
Johanna Isosävi & Camilla Lindholm, Art House 2023
Kenelle: Akateemisille kirjoittajille (mutta sovellettavissa myös muuhun kirjoittamiseen)
Tärkeä kiteytys: ”Kun oppii tauottamaan kirjoittamista, – – kirjoittamisesta nauttii enemmän ja kokee todennäköisesti vähemmän stressiä siitä.”
Yhteisöllisen kirjoittamisen opas on suunnattu erityisesti uransa eri vaiheissa ja erilaisissa rahoitustilanteissa oleville akateemisille kirjoittajille.
Akateemisen maailman koukerot eivät välttämättä avaudu ulkopuolisille, mutta kaikille lienee selvää, että tutkimusapurahoista on kova kilpailu. Paine tuottaa tekstiä on myös kova, sillä artikkeleita pitää saada julkaistua, vaikka samaan aikaan voimavaroja voi kulua päivätyöhön tai opetusvelvollisuuden täyttämiseen. Jos on joskus elämässään kirjoittanut edes jonkinlaisen lopputyön, voi aavistella, ettei esimerkiksi väitöskirjan kirjoittaminen – johon kuitenkin menee kokonaisuudessaan vuosia – ole mikään pikkujuttu.
Oppaassa on hyviä neuvoja akateemiselle kirjoittajalle tai ylipäätään tavoitteellisesti kirjoittavalle. Siinä herätellään pohtimaan muun muassa, mikä on itselle tuotteliainta aikaa päivässä ja käyttääkö ajan tekstin luomiseen vai sähköposteihin vastaamiseen. Myös kirjoittamisen lopettaminen myötämäessä nostetaan esiin: työtä on helpompi jatkaa, kun ei lopeta vaikeaan kohtaan.
Varsinkin tutkimustyönsä tuloksista kirjoittava voi kokea tarvitsevansa kirjoittamiseen useita tunteja, jotta saisi jotain konkreettista aikaan, mutta oppaassa kehotetaan asettamaan mikrotavoitteita ja hyödyntämään vapaita puolituntisia. Välitavoitteiden ja lyhyiden vapaahetkien hyödyntämistä voi harjoitella nimenomaan yhteisöllisessä kirjoittamisessa.
Yhteisöllinen kirjoittaminen tarkoittaa oman tekstin kirjoittamista yhtä aikaa muiden kanssa usein niin, että ryhmällä on ohjaaja tai ohjaajia. Kirjoittajat asettavat kirjoittamiselleen konkreettisia tavoitteita ja voivat myös jakaa ne ryhmän kanssa. Kirjoitushetken tai -päivän jälkeen tarkastelleen, miten hyvin tavoitteet on saavutettu.
Yhteisöllistä kirjoittamista voidaan toteuttaa erillisissä retriiteissä (kasvokkain tai etäyhteyden välityksellä) tai kirjoitusryhmissä. Myös pienet paikalliset mikroryhmät voivat toimia retriitin jatkona.
Yhteisöllisyys voi tuoda armollisuutta akateemiseen kilpailuun, sillä ryhmässä kirjoittaessa näkee selvästi, että muut kamppailevat samojen ongelmien kanssa kuin itse. Kun näkee muiden kirjoittavan, kannustaa se kirjoittamaan, vaikka teksti takkuaisikin. Jonkinlainen lempeä ryhmäpaine auttaa siis pääsemään yli hankalista hetkistä: pakkohan tässä on saada aikaan, kun nuo muutkin kirjoittavat kynät sauhuten.
Oppaassa käydään läpi yhteisöllisen kirjoittamisen eri ulottuvuudet, joista sosiaalinen ulottuvuus on ilmeisin. Ryhmässä kirjoittaessa pääsee keskustelemaan kirjoittamisesta, kuulee muiden kokemuksia ja saa neuvoja. Kirjoittamisen ei tarvitse olla yksin puurtamista. Kaksi muuta ulottuvuutta ovat fyysinen ja kognitiivinen ulottuvuus. Fyysisellä tarkoitetaan yhteistä fyysistä tilaa mutta myös terveydestä huolehtimista. Kognitiivinen viittaa kirjoittamisen suunnitteluun ja ongelmanratkaisuun.
Kirjasta löytyy esimerkkiohjelmat retriitteihin ja vinkkejä siihen, miten yhteisöllistä kirjoittamista voi johtaa. Kirjan lukuisat esimerkit havainnollistavat, mitä hyötyä yhteisöllisestä kirjoittamisesta on.
Akateeminen näkökulma on kirjan kantava voima, mutta kirjasta on varmasti hyötyä kenelle tahansa kirjoitusryhmien järjestämistä pohtivalle.