Menu
Sanastelua
  • Tietoja
  • Yhteystiedot
  • Tietosuojaseloste
Sanastelua
pilvenhattaroita sinisellä taivaalla

Kansalaisuutta vai kansallisuutta

Posted on 30/08/202111/08/2024 by Sini

Jokin aika sitten suomalaisten mökkeilyä käsittelevässä lehtiartikkelissa todettiin, ettei mökillä viihtymättömän kansalaisuutta enää nykyään epäillä. Toteamus jäi kaivelemaan, sillä eihän mökkeily ole Suomen kansalaisuuden edellytys eivätkä sitä kaikki Suomen kansalaiset harrasta.

Toki moni suomalainen on joskus käynyt jonkun mökillä, ja varmasti aika iso osa suomalaisista pitää mökkeilystä. Voisi siis ehkä sanoa, että mökkeily kuuluu jossain määrin suomalaisuuteen tai määrittää meitä kansana. Se siis kuuluu meidän kansallisuuteemme.

Kansalaisuus ja kansallisuus ovat hämmentävän samankaltaisia sanoja, vaikka niiden merkitys on eri. Kansalainen tarkoittaa henkilön jäsenyyttä jossakin valtiossa. Suomen kansalaisuuden voi saada syntymän kautta tai sitä voi hakea, ja jollakin voi olla kahden tai useamman maan kansalaisuus.

Kansallisuus sen sijaan tarkoittaa kuulumista johonkin kansanryhmään. Kansallisuuteen voidaan liittää esimerkiksi kansallisaate eli oman kansan merkityksen korostaminen.

Suomen kansalainen voi siis kertoa olevansa kansallisuudeltaan vaikkapa venäläinen, virolainen tai somalialainen.

  • merkitys
  • selkeys
  • Vastaa Peruuta vastaus

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Kategoriat

    • Kääntäminen
    • Lauserakenne
    • Oikeinkirjoitus
    • Sanasto
    • Yleinen

    Viimeisimmät artikkelit

    • Mitäköhän, missäköhän, kukakohan?
    • Neutraali asiatyyli
    • Voiko kaikkea käskeä?
    • Äänikirjan ulottuvuudet
    • Paikannimien alkukirjaimesta

    Arkistot

    Avainsanat

    ajatusviiva alkukirjain englannin vaikutus juhlapäivä kapulakieli kielenhuolto kielitoimiston sanakirja kirja-ala konekäännös käännösala käännöskieli käännöslaina kääntäminen lainasana lauseenvastike lokalisointi luetelma lyhenne mainoskieli numerot oikeinkirjoitus omistusliite otsikointi paikannimet perusluvut pilkku pronomini puhuttelu saavutettavuus sanajärjestys sanavalinnat seksisanat selkeys sivulause substantiivitauti suomentaminen symmetria taivutus tiivistys tyyli viittaaminen virhe välimerkit yhdyssanat yleiskieli

    Viimeisimmät kommentit

    • Sini: Äänikirjan ulottuvuudet
    • Mari Vilkanen: Äänikirjan ulottuvuudet
    • Sini: Sinä-passiivi
    • Jorma: Sinä-passiivi
    • Suomen kielen tärkeys nettikasinoilla » BAABELIA: Mikä finglish?
    ©2025 Sanastelua | Powered by Superb Themes