Oman näkemyksen puolesta argumentointi ja vakuuttavana esiintyminen ei neutraalissa asiatyylissä tarkoita sitä, että kirjoittaa hyökkäävästi ja muita lytäten. Kriittinen saa toki olla, mutta kyseenalaistaminen pohjautuu arviointiin ja perusteluihin.
Seuraavassa on vinkkejä siihen, miten kirjoittaja voi perustella omaa näkemystään ja olla samalla kriittinen mutta rakentava. Aiemmassa blogitekstissä on käsitelty toisenlaista kriittisyyttä eli palautteen antamista kielestä.
1. Perustele näkemyksesi tosiasioiden tai tutkimustulosten avulla.
Mielipide on vain mielipide, mutta jos näkemyksesi tueksi löytyy tiukkaa faktaa tai tutkimustuloksia, olet heti vakuuttavampi. ”Kaikkihan tietävät” -tyyppinen perustelu voi pitää paikkansa, mutta on vähemmän vakuuttava kuin jonkin tietyn tutkimuksen tai artikkelin mainitseminen oman mielipiteen tueksi.
2. Ole täsmällinen, älä epämääräinen.
Sen sijaan, että lyttäät koko asian tai tuotoksen, kerro, mikä nimenomainen seikka siinä oli mielestäsi väärin tai huonosti. Oliko käsikirjoituksen juoni epäuskottava vai dialogi korkealentoista? Oliko artikkeli mielestäsi keskeneräisen oloinen, koska siitä puuttui jokin tietty näkökulma? Oliko tutkimus mielestäsi epäuskottava, koska sen otoskoko oli pieni?
3. Tarjoa ratkaisuja.
Jos perustelet kritiikkisi täsmällisesti, voit samalla tarjota ratkaisuehdotuksia. Jos pidit käsikirjoituksen dialogia korkealentoisena, voit ehdottaa kirjoittajalle, että hän muokkaa dialogia arkipäiväisemmäksi. Jos artikkeli tuntui sinusta keskeneräiseltä, kerro, mikä näkökulma siitä uupuu.
4. Valitse sanasi huolella.
Värikkäät sanavalinnat kuuluvat luovaan kirjoittamiseen, eivät neutraaliin asiatyyliin. Älä hauku ”surkeaksi” tai ”epäpäteväksi” vaan puhu mieluummin ”epäselvästä” tai ”rajallisesta”. Varsinaisesta asiasta voi kirjoittaa täsmällisesti olematta sanoissaan viiltävän kriittinen.
5. Tuo esiin myös vahvuudet.
Jos tunnistat kritisoimassasi asiassa vahvuuksia, kerro niistä. Vaikka tutkimuksen otos oli mielestäsi liian pieni, saatat pitää sen teoriaosuutta kattavana. Tai vaikka artikkeli olisi mielestäsi osin keskeneräinen, sen rakenne voi olla hyvin selkeä. Jos tuot tällä tavalla kolikon molemmat puolet esiin – kerrot sekä heikkouksista että vahvuuksista – osoitat käsitteleväsi tietoja puolueettomasti.
Kaikkein vakuuttavin olet siis, jos perustelet oman näkemyksesi täsmällisesti ja tosiasioihin perustuen ja tarjoat samalla ratkaisuja. Lisäksi asian eri puolien puntarointi herättää luottamusta, koska se kertoo objektiivisuudesta ja siitä, että olet avoin keskustelulle.