Tekoälyn rynnimisestä käännösmaailmaan on puhuttu paljon, eikä tämä ole ensimmäinen kerta Sanastelua-blogissakaan. Tulevan suomalaisen kirjallisuuden päivän innoittamana haluan jälleen kirjoittaa ihmiskääntäjien tarpeesta.
Monien mielestä konekäännökset ovat jo niin hyviä, ettei kääntäjiä tarvita enää lainkaan. Kääntäjä Mili Viita sanoitti tilanteen hyvin tämän päivän Helsingin Sanomissa, kun hän totesi ihmisten turtuneen huonoon kieleen. Näemme niin paljon huolittelematonta kieltä, että kielitajukin kärsii eikä huoliteltua kieltä enää osata arvostaa. Silloin konekäännöskin voi tuntua aivan tarpeeksi hyvältä.
Tekoäly ei pysty samaan kuin ihmiskääntäjä, mutta se on tullut käännösalalle jäädäkseen. Kaikki kääntäjät eivät sitä ehkä arvosta, mutta sen käyttöä on vaikea välttää. Parhaimmillaan se onkin erinomainen työkalu, mutta pahimmillaan se saattaa myös hidastaa työtä ja jopa huonontaa lopputulosta. Koneen tuotokselle voi nimittäin sokeutua, koska se saattaa ensinäkemältä vaikuttaa hyvinkin sujuvalta tekstiltä, muttei todellisuudessa kestäkään tarkempaa tarkastelua. Erityisesti luovien tekstien käännöksissä tekoäly ei ainakaan vielä toimi kovin hyvin. Konekäännöksiä käytetään jonkin verran myös kaunokirjallisuuden käännösten pohjana, mutta ihmiskääntäjän ja mielellään oikolukijankin pitää käydä teksti monta kertaa huolella läpi ennen julkaisua. Tekoäly ei siten välttämättä hirveästi nopeuta käännösprosessia.
Loppukevennykseksi vielä muutamia konekäännöksiä viime viikoilta.
Naisella näytti olevan jokin suunnitelma, jota hän suunnitteli.
Yhtäkkiä jokin valta otti hänet valtaansa.
Muutamaa viikkoa ennen ottamistaan yhteyttä minuun hän oli nähnyt kuvani lehdessä.
Katsoin peilistä peilikuvaani.