Voiko sanavalinta pilata puhujan tai kirjoittajan hyvät aikeet? Onko esimerkiksi tytöttely aina väärin?
Ajatellaanpa tilannetta, jossa henkilö Y käyttää kahdesta muusta henkilöstä ilmaisua ”nuo tytöt”.
Tilanne voi olla esimerkiksi sellainen, että henkilö Y on vanhainkodissa viikoittaisella vierailulla oleva mieslääkäri, joka viittaa hoitajiin ”noina tyttöinä” puhuessaan vanhainkodin asukkaan kanssa.
Tai sellainen, että henkilö Y on vanhainkodin 96-vuotias naisasukas, joka viittaa itseään jonkin verran nuorempiin asukkaisiin ”noina tyttöinä”.
Kaksi erilaista tilannetta, joita kumpaakin voi tulkita myönteisesti tai kielteisesti: tytöttely voi olla alentuvaa tai arvostavaa. Oikeastaan vasta äänensävy kertoo, sanooko puhuja asiansa hyvällä vai ivaten. Jos äänessä on hellyyttä, tytöttelyä ei ole tarkoitettu pahalla.
Siitä huolimatta sanoissa on voimaa ja sanavalinnoilla on väliä. Vaikka puhuja pitäisi tyttö-sanaa neutraalina, kuulijalle se ei välttämättä sitä ole.
Kirjoitetussa kielessä on hyvä huomioida, että tyttö-sana ei ole neutraali. Erityisen tärkeää se on muistaa, jos suomentaa esimerkiksi ruotsista tai englannista ja pohtii vaihtoehtoja pronominien ”hon” tai ”she” ilmaisemiseksi. Jos romaanin päähenkilönä on nuori mutta vahva naishahmo, tekee suomentaja hahmolle karhunpalveluksen tytöttelemällä häntä.