Toukokuun 9. päivä vietetään Eurooppa-päivää. Euroopan unioni ja sen lyhenne EU ovat varmasti tuttuja kaikille kielenkäyttäjille, mutta siitä huolimatta unioni-sana livahtaa suomenkielisiin teksteihin joskus isolla kirjaimella ”Unioni”. Taustalla voi vaikuttaa unionin englanninkielinen nimi ”European Union”, joka kirjoitetaan isoin alkukirjaimin. Euroopan unionin lyhennettä taivutettaessa taivutuspääte liitetään siihen kaksoispisteen avulla: Suomesta tuli EU:n jäsenmaa vuonna 1995. Suomi…
Tekijä: Sini
Entistä ehompi
Komparatiivia eli adjektiivin vertailumuotoa tulisi hyvässä asiatyylissä käyttää niin, että kerrotaan myös sen vertailukohde. Usein vertailussa käytetään kuin-sanaa, mutta myös entinen-sanalla voidaan viitata ylipäätään aiempaan tai menneeseen. Esimerkiksi seuraavasti: Jotkin ajanjaksot ovat merkityksellisempiä tutkimukselle kuin toiset.He ovat kiivaampia kuin muut mutta samalla myös ystävällisempiä.Kisaviikonlopusta tulee entistä jännittävämpi. Komparatiivia käytetään kuitenkin myös edellä kerrotun ohjeen vastaisesti…
Lainasanat pähkinänkuoressa
Lainasanat jaetaan suomessa yleislainoihin, erikoislainoihin ja sitaattilainoihin sen mukaan, miten hyvin ne ovat kotoutuneet suomen kieleen. Yleis- ja erikoislainojen ero ei ole jyrkkä, mutta yleislainoiksi käsitetään sanat, jotka ovat mukautuneet suomen kielen äännerakenteeseen ja joissa ei esiinny vieraita äänteitä, kuten b, g tai f. Yleislainoja ovat esimerkiksi sellaiset sanat kuin kahvi ja moottori. Erikoislainat eroavat…
Harhaileva lukija
Tekstin kirjoittaja ei voi koskaan täysin varmistaa sitä, että hänen tarkoittamansa viesti välittyy lukijalle juuri sellaisena kuin hän on ajatellut. Vaikka kirjoittaja tekisi parhaansa, lukijan huomio saattaa kiinnittyä viestin kannalta epäolennaisiin asioihin. Tartuin taannoin pitkästä aikaa käsityölehteen lukeakseni, en vain katsoakseni kuvia. Hämmennyin heti Ajankohtaista-palstalla, jossa mainostettiin Vappusukka-KALia ja Matto-CALia. Mitä ihmettä ne ovat? Miksi…
Jotain lainattua
Kieli muuttuu koko ajan, koska ympäröivä todellisuuskin muuttuu. Uusia asioita keksitään ja niille tarvitaan nimiä. Usein yhdellä kielellä keksittyä nimeä lainataan aluksi sellaisenaan muihin kieliin. Kun sana lainataan toisesta kielestä sellaisenaan ja mukauttamatta, puhutaan sitaattilainasta. Yleiskielestä tuttuja sitaattilainoja ovat esimerkiksi sellaiset paikannimet, jotka säilyttävät alkuperäisen kirjoitusasunsa suomenkielisessä tekstissä. Muita tuttuja ja vakiintuneita sitaattilainoja ovat englannista…
