Paikannimissä on omat oikeinkirjoituskiemuransa, kuten vaikkapa taivutuspäätteen valinta. Lisäksi päänvaivaa voi aiheuttaa se, onko paikannimelle vakiintunut suomen kieleen niin kutsuttu sovinnaisnimi vai käytetäänkö nimeä vieraskielisessä muodossa. Sovinnaisnimiä ovat esimerkiksi Tukholma, Tallinna ja Lontoo, joiden kirjoitusasu on kotoistettu. Uusia sovinnaisnimiä suomeen ei enää muodosteta, vaan paikannimissä suositaan lähdekielen mukaista muotoa.
Aina paikannimestä ei näe suoraan, millaisesta paikasta on kyse, vaan kirjoittaja joko olettaa, että lukija tietää sen, tai hän selventää asian lukijalle.
Vierailimme Burtniekilla.
Nopein reitti on Velikajaa pitkin.
Siljan ympäristö oli kaunista seutua.
Jos kyse on hieman vieraammasta paikasta, lukijoille on hyvä antaa lisätietoa ja kertoa paikanlaji. Tähän on kaksi tapaa: 1) paikannimeen liitetään paikanlaji sanan ensimmäisellä esiintymiskerralla tai 2) annetaan paikannimi omistusmuodossa ja paikanlaji sen jälkeen.
Vierailimme Burtniekijärvellä. / Vierailimme Burtniekin järvellä.
Nopein reitti on Velikajajokea pitkin. / Nopein reitti on Velikajan jokea pitkin.
Siljanjärven ympäristö on kaunista seutua. / Siljanin järven ympäristö on kaunista seutua.
Kylien ja kaupunkien nimissä käytetään tavallisesti omistusmuodon ja paikanlajin yhdistelmää (esim. Haslemeren pikkukaupunki).
Sama selventämisen periaate sopii suomenkielisiinkin nimiin, jos nimestä puuttuu paikanlaji, kuten joki tai järvi. On siis luvallista selvyyden vuoksi kirjoittaa ensin Koiterejärvi, ja käyttää sen jälkeen järven oikeaa nimeä Koitere.