Suomeksi emme puhuttele nimellä läheskään niin usein kuin monissa muissa kielissä. Aiemmin tuskastelin puhelinmyyjien tapaa puhutella nimellä tekstissä Nimellä on merkitystä. Puhe tuntuu väkisinkin teennäiseltä, jos ventovieras puhuttelee nimellä. Ajatuksena on varmasti tehdä puheesta henkilökohtaisempaa, mutta nimen käyttö on luontevaa vain oikeanlaisissa tilanteissa.
Nimen mainitseminen voi esimerkiksi antaa puhuttelulle lisää voimaa.
Kuulepa, Risto, nyt sinun täytyy rauhoittua!
Väkijoukossa voi olla hyvä käyttää nimeä, jotta tiedetään, ketä puhutellaan.
Hei, Liisa! Me istutaan täällä!
Varmasti on monta muutakin sopivaa paikkaa, mutta liiallinen nimien käyttö häiritsee ainakin itseäni. Esimerkiksi romaanikäännös tuntuu luonnottomalta, jos lähdekielen puhuttelumaneerit tunkevat liikaa läpi. Teksti tuntuu kankealta ja käännöksen makuiselta, jos esimerkiksi aviopari toistelee toistensa nimiä joka toisessa virkkeessä aivan arkisessa keskustelussa. Suomen kielessä ei yksinkertaisesti ole samaa tapaa puhutella nimellä kuin monissa muissa kielissä, joten itse ainakin oikoluvuissani karsin liiallisia nimiä dialogista ja jätän nimet vain oleellisiin kohtiin. Kaikkia nimiä ei toki voi karsia, sillä oikeassa paikassa nimi voi olla oivallinen tehokeino.