Menu
Sanastelua
  • Tietoja
  • Yhteystiedot
  • Tietosuojaseloste
Sanastelua
pilvenhattaroita sinisellä taivaalla

Osia ja puolia

Posted on 12/04/202111/08/2024 by Sini

Suomen yleiskielessä käytetään pääasiassa kahta erilaista viivaa: yhdysmerkkiä (-) ja ajatusviivaa (–). Ajatusviivan käyttöä rajakohtamerkinnöissä on käsitelty aiemmin täällä. Ajatusviivaa käytetään myös osapuolten välissä, eli kun puhutaan esimerkiksi sopimusten osapuolista, seurojen osapuolista tai otteluiden osapuolista.

Esimerkkejä ajatusviivan käytöstä osapuolten välissä:

HIFK–TPS (6–0)
Suomi–Espanja-seura
viro–suomi-kääntäjä

Silloin kun osapuolet ovat yllä olevien esimerkkien mukaisesti perusmuodossa, ne liitetään jälkiosaan yhdysmerkillä. Suomi–Espanja-seura kirjoittaa itse nimensä muodossa Suomi–Espanja Seura, mikä ei ole oikeinkirjoitussuositusten mukainen kirjoitusasu. Kielitoimiston mukaan tällaisista nimistä voi käyttää suositusten mukaista muotoa.

Jos osapuolia taivutetaan, ei yhdysmerkkiä tarvita:

Vuoksen–Suvannon vesistö
Paasikiven–Kekkosen linja

Edellä kuvatusta yleisohjeesta on sallittua poiketakin. Jos osapuolet eivät ole erisnimiä, ajatusviivan tilalla voi käyttää yhdysmerkkiä, jolloin jälkiosan eteen ei tarvita toista viivaa. Edelleen yleisohjeen mukainen kirjoitusasu on sekin mahdollinen (esim. hinta–laatu-suhde).

hinta-laatusuhde
happo-emästasapaino

Green–Andersonin käyrästö

Lääketieteen kielessä puolestaan taivutetaan eri tavalla kuin yleiskielen ohjeessa, eli ajatusviivalla yhdistetyistä nimistä vain viimeinen taipuu.

  • välimerkit
  • Vastaa Peruuta vastaus

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Kategoriat

    • Kääntäminen
    • Lauserakenne
    • Oikeinkirjoitus
    • Sanasto
    • Yleinen

    Viimeisimmät artikkelit

    • Mitäköhän, missäköhän, kukakohan?
    • Neutraali asiatyyli
    • Voiko kaikkea käskeä?
    • Äänikirjan ulottuvuudet
    • Paikannimien alkukirjaimesta

    Arkistot

    Avainsanat

    ajatusviiva alkukirjain englannin vaikutus juhlapäivä kapulakieli kielenhuolto kielitoimiston sanakirja kirja-ala konekäännös käännösala käännöskieli käännöslaina kääntäminen lainasana lauseenvastike lokalisointi luetelma lyhenne mainoskieli numerot oikeinkirjoitus omistusliite otsikointi paikannimet perusluvut pilkku pronomini puhuttelu saavutettavuus sanajärjestys sanavalinnat seksisanat selkeys sivulause substantiivitauti suomentaminen symmetria taivutus tiivistys tyyli viittaaminen virhe välimerkit yhdyssanat yleiskieli

    Viimeisimmät kommentit

    • Sini: Äänikirjan ulottuvuudet
    • Mari Vilkanen: Äänikirjan ulottuvuudet
    • Sini: Sinä-passiivi
    • Jorma: Sinä-passiivi
    • Suomen kielen tärkeys nettikasinoilla » BAABELIA: Mikä finglish?
    ©2025 Sanastelua | Powered by Superb Themes