Suomen kielen passiivi on kerrassaan kätevä rakenne. Sen avulla voi kertoa tapahtumista, kun tekijä on tuntematon. Tai kun tekijää ei haluta paljastaa.
esim.
Johtajaa vaaditaan tilille kohtalokkaasta virheestä.
Luovutettu veri kuljetetaan päivän päätteeksi veripalvelukeskukseen.
Edellä mainituissa esimerkeissä ei siis kerrota tarkkaan, kuka tai ketkä vaativat johtajaa tilille ja verta kuljettavat. Tekijä on kuitenkin aina ihminen. Tämän vuoksi passiivia ei muodosteta esimerkiksi säätilaa kuvaavista verbeistä, kuten sataa ja tuulla.
Koska passiivi edellyttää ihmistekijää, sitä ei pitäisi käyttää myöskään ruumiintoimintojen kuvaamiseen. Seuraavista esimerkeistä saattavatkin tulla mieleen vanhan animaatiosarjan hahmot, jotka sukkuloivat elimistön uumenissa kuin ihmiset ikään:
Näin kudoksiin ja elimiin kuljetetaan tarvittava määrä happea ja ravintoaineita.
Se hajotetaan tai muutetaan sellaiseen muotoon, ettei se enää pysty sitoutumaan.
Kuljettajana tai hajottajana ei voi olla ihminen, joten passiivia ei tulisi käyttää. Sen sijaan virkkeet pitäisi muotoilla toisin, esimerkiksi seuraavasti:
Näin kudoksiin ja elimiin kulkeutuu tarvittava määrä happea ja ravintoaineita.
TAI
Näin veri kuljettaa kudoksiin ja elimiin tarvittavan määrän happea ja ravintoaineita.Se hajoaa tai muuttuu sellaiseen muotoon, ettei se enää pysty sitoutumaan.
Ollaan salavihkaisia oikeassa kohtaa, eli käytetään passiivia vain ihmisten tekemisistä!