Niinkin yksinkertaiselta tuntuva sana kuin hän voi aiheuttaa kääntäjälle päänvaivaa. Suomen kielen hän on sukupuolineutraali toisin kuin esimerkiksi englannin she ja he. Tosin on mainittava, että englanninkielisissä teksteissäkin käytetään paljon sukupuolineutraalia they. Tässä tekstissä kuitenkin käsittelen nimenomaan she/he-erottelun aiheuttamaa ongelmaa kääntämisessä. Matt is my friend. He lives next door to my cousin Susie.Matt on ystäväni….
Kolme vinkkiä lyhenteiden oikeinkirjoitukseen
Arkisissa teksteissä törmää lyhenteisiin tuon tuosta. Lyhenteiden käyttöä kannattaa aina harkita tarkkaan ja selittää käyttämänsä lyhenteet lukijalle. Lisäksi on syytä kiinnittää huomiota oikeinkirjoitukseen, jotta tekstistä tulee huoliteltu ja ammattimainen. Alla kolme vinkkiä lyhenteiden oikeinkirjoitukseen. 1. Käytä vakiintunutta lyhennettäJos on epävarma lyhenteen muodosta, voi suositellun kirjoitusasun tai vaihtoehtoiset kirjoitusasut tarkistaa Kielitoimiston lyhenneluettelosta. Esimerkiksi lyhennettä ”kts.” näkee…
Vaikeat yhdyssanat
Yhdyssana muodostuu kahdesta tai useammasta sanasta, ja sillä on oma merkityksensä. Sanoja yhdistämällä voi kätevästi luoda uusia sanoja. Mahdollisuuksia on loputtomasti. miljoonanavettakäsidesinfiointiaineannostelijapopidolispaosasto Aina yhdyssana ei kuitenkaan ole paras vaihtoehto luettavuuden kannalta. Miljoonanavetta hahmottuu vaikeasti, koska siinä on kaksi peräkkäistä na-tavua. Siten yhdyssanan määriteosan miljoona ja perusosan navetta väli on vaikea huomata. Miljoonanavetta ei ole vakiintunut…
Lyhenteiden käyttö
Jokainen on tainnut koulussa oppia lyhenteiden käyttämisen perussäännön: kirjoita ensimmäisellä käyttökerralla lyhenteen merkitys auki, jotta lyhenne tulee tutuksi lukijoille. Tosin aivan tutuimpia ja yleisesti tunnettuja lyhenteitä ei tarvitse tekstissä selittää eli sellaisia kuin ”jne.” tai ”tms.”. Yleisesti tunnetuiksi lyhenteiksi mielletään usein myös tutut instituutiot, kuten Kela, EU ja YK. Mikään ei kuitenkaan estä kirjoittajaa avaamasta…
Hupsista! Kirjoitatko sinäkin nämä väärin? VI
Sanastelua-blogissa on aina silloin tällöin listattu tyypillisiä kirjoitusvirheitä. Nyt Hupsista! Kirjoitatko sinäkin nämä väärin? -sarja saa jälleen jatkoa. sanoppaUsein tyypilliset kirjoitusvirheet johtuvat siitä, että sanat lausutaan hieman eri tavalla kuin ne kirjoitetaan. Liitepartikkeli -pa kahdentuu useissa murteissa, joten siksi kahdentuminen lipsahtaa usein myös kirjoitettuun muotoon. Oikea muoto on kuitenkin sanopa. Samanlaista kahdentumista tapahtuu myös muiden…