Seuraaville viikoille osuu muutama ihmisten arjessa näkyvä juhlapäivä: pyhäinpäivää vietetään lauantaina 6.11., isänpäivää viikkoa myöhemmin marraskuun toisena sunnuntaina ja muualta lainattua halloweenia lokakuun lopussa. Halloweenia ei ole suomalaisessa kalenterissa, mutta Yhdysvalloissa sitä vietetään lokakuun viimeisenä päivänä. Juhlapäivät kirjoitetaan suomeksi pienellä kirjaimella. Näin siis myös halloween, joka on suomen kieleen mukautunut lainasana ja taipuu suomen kielen…
Tekijä: Sini
Lapsi syövät aamupalaa
Otsikko ”Lapsi syövät aamupalaa” särähtää varmasti monen korvaan, onhan se suomen kielioppisääntöjen vastainen. Kun tekijöitä on yksi (lapsi), tekemistä ilmaisevan sanan, verbin, pitäisi senkin olla yksikössä (syö). Perussääntöön on toki poikkeuksia, joista osaa voi olla hankala muistaa, mutta perussäännöstäkin poiketaan yllättävän usein. Otsikon esimerkki on keksitty, ja sen on räikeydessään tarkoitus havainnollistaa, että asia on…
Tämä vaatii tarkkuutta
Aiemmassa blogikirjoituksessa sivuttiin epäselvää pronomineilla viittaamista, joka voi hämärtää virkkeen merkitystä. Hän- ja tämä-pronomineilla on taaksepäin viitattaessa omat tehtävänsä. Vastikään julkaistu uutisotsikko havainnollistaa eroa: Vanhuksen huoneeseen tuli toinen hoivakodin asukas ja pian tämä kuoli Kumpi asukkaista kuoli? Jos tekstissä tai virkkeessä kerrotaan kahdesta eri henkilöstä ja heihin viitataan pronomineilla, viitataan ensin mainittuun pronominilla ”hän” ja…
Laittaa parastaan
Äidinkielen opettaja neuvoi aikanaan, että laittaa-verbiä käytetään ruoanlaiton yhteydessä, mutta muutoin käytetään panna-verbiä. Siis esimerkiksi seuraavasti: Äiti laittaa makaronilaatikkoa. Isä panee astiat tiskikoneeseen. Opettajan ohje oli hyvä nyrkkisääntö, mutta sai teini-ikäiset hihittämään. Eihän voi panna, kun se tarkoittaa seksiä!* Jostain syystä laittaa-verbi on yleistynyt vuosien saatossa. Sitä käytetään arkipuheessa paljon, ja se on hiipinyt myös…
Kansalaisuutta vai kansallisuutta
Jokin aika sitten suomalaisten mökkeilyä käsittelevässä lehtiartikkelissa todettiin, ettei mökillä viihtymättömän kansalaisuutta enää nykyään epäillä. Toteamus jäi kaivelemaan, sillä eihän mökkeily ole Suomen kansalaisuuden edellytys eivätkä sitä kaikki Suomen kansalaiset harrasta. Toki moni suomalainen on joskus käynyt jonkun mökillä, ja varmasti aika iso osa suomalaisista pitää mökkeilystä. Voisi siis ehkä sanoa, että mökkeily kuuluu jossain…
