Kirjat ja elokuvat ovat eri taidemuotoja mutta niillä on yhteistä kontaktipintaa. Monet elokuvat perustuvat kirjoihin ja yhtä lailla kirjoihin ammennetaan elokuvista. Kirjojen suomentajalle tulee käännöstyössä säännöllisesti vastaan elokuvista lainattuja repliikkejä. Alkuperäisteoksen kirjoittajalle on jäänyt jostakin elokuvasta mieleen yksittäinen kohtaus tai repliikki, ja hän upottaa sen tarinaansa ja lainaa elokuvan repliikkejä sellaisenaan. Jos elokuvaa on esitetty…
Selkeyttä sanajärjestyksellä
Suomen kielen sanajärjestys on melko vapaa, mutta on silti tärkeää, että tieto esitetään loogisessa järjestyksessä. Lukijalle pitää ensin kertoa puheenaihe (teema) ja sitten tarkentaa, mitä aiheesta kerrotaan (reema). Teema on lukijalle oletettavasti tuttu asia, ja reema taas kertoo uutta asiaa teemasta. Virke alkaa tutulla asialla, ja vasta sitten esitetään uutta tietoa aiheesta. Myös virkkeiden välillä…
Suomennetaan lainattua
Suomentajassa pitää olla salapoliisin vikaa. Täytyy olla halukas selvittämään asioiden merkityksiä ja pohtimaan alkuperäisen kirjoittajan aivoituksia. Haastetta tarjoavat tilanteet, joissa alkuperäisen tekstin kirjoittaja – esimerkiksi tietokirjan kirjoittaja – siteeraa tekstissään muita. Käännösalan vakiintuneen käytännön mukaan aiemmin suomennetuista teoksista käytetään olemassa olevaa suomennosta ja kunnia suomennoksesta annetaan sille, jolle se kuuluu. Jos siis esimerkiksi joku Sally…
Adjektiivien järjestys
Oikoluin viime talvena erästä käännöstä ja pysähdyin ihmettelemään adjektiivien järjestystä. Jokin järjestyksessä kalskahti korvaani, mutta halusin löytää asialle perustelun. En muistanut koskaan lukeneeni suomen kielen adjektiivien järjestyksestä, mutta Isosta suomen kieliopista kuitenkin löysin säännöt, jotka yksinkertaistin tähän. Lyhyesti sanottuna adjektiivien järjestys on seuraava: Yksilöivät adjektiivit, demonstratiiviset proadjektiivit, kuvailevat adjektiivit, kategorioivat adjektiivit ja taipumattomat adjektiivit. Yksilöivät…
Lainaus ja välimerkit
Lainausmerkkien käyttöön liittyvistä perusteista on kirjoitettu blogissa aiemmin. Tässä kirjoituksessa paneudutaan oikeinkirjoitussääntöihin, jotka liittyvät lainausmerkkien ja muiden välimerkkien käyttöön yhdessä. Asiaan kannattaa kiinnittää huomiota erityisesti silloin, jos Kömmähdys välimerkin paikassa voi tuntua pieneltä virheeltä, joka on helppo korjata, mutta jos esimerkiksi vuoropuhelua on useita sivuja, kertyy korjattavaa paljon. Sen vuoksi on hyvä tarkastaa välimerkkien oikea…
